Lempeyden Sylissä syksystä 2020

Valmennusta lempeydestä ja hyväksynnästä käsin.


Asiat ottavat välillä oman aikansa.

Niin kävi myös Lempeyden Sylissä-palveluiden kanssa.

Vaikka itse Lempeyden Sylissä syntyi ajatuksena minulle jo syksyllä 2020 niin kaipasin aikaa itse kasvaa ja löytää itsestäni sitä ydinminuutta enemmän, ennen kuin olin valmis vapauttamaan palvelut muidenkin nähtäville keväällä 2024.

Ajatuksena minulla on alusta asti ollut tarjota valmennuksellista tukea ihmisille lempeällä lähestymiskulmalla. Siten, että itsensä äärelle pysähtyminen ja tutkailu olisi mahdollisimman helppoa, silloinkin kun se on vaikeaa ja ikävän tuntuista.


Lempilapsiani aiheina on alusta asti ollut itkun tutkailu ja herkkyys ihmisissä. Oman uupumustaustan vuoksi koen myös tärkeänä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen ihmisten elämässä, niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Ihmisen elämässä asiat yleensä nivoutuu toisiinsa eli henkilökohtaisen elämän asiat vaikuttavat helposti työelämään ja toisin päin. Siksi nämä asiat on tärkeä tiedostaa, kun lähdetään yhdessä kulkemaan polkua yhdessä valmennuksen keinoin.


Lempeyden Sylissä-palveluihin on syntynyt seuraavat tuoteperheet:

"Itkun äärellä"

"Herkkyys minussa"

"Hidastetaan yhdessä"


Voit myös kysyä minulta mahdollisuutta yhteiselle valmennusmatkalle jonkin muun aiheen äärellä,

mikäli koet tapani valmentaa sinulle sopivana.


Lempein terkuin,

Hansu 💕

"In a world

where you can be anything,

BE KIND"

Tuntematon

Lempeyden Sylissä takana

Hansu

eli

Hannele Ojapelto


Synnyin 80-luvun alkupuolella ja olen aina kantanut mukanani vahvaa herkkyyttä sekä halua auttaa muita.


Elämä on heittänyt eteen monenlaisia asioita ja sen vuoksi koin, että herkkyys ei ole aina kovin suositeltava ominaisuus ihmisessä. Vaikka nahka vuosien saatossa paksuni niin herkkyys onneksi piti aina pintansa jollain tapaa.


Oman erityisherkkyyteni löysin samaan aikaan, kun lähdin vahvemmin tekemään muutosta omaan elämään syksyllä 2019. Oli ihana tunne löytää selitys omalle toiminnalle vuosien varrella ja tämä oivallus toi ymmärrystä omaa uupumusta kohtaan.


Sairaanhoitajan ura vaihtui coachingin puolelle, kun vuoden mittaiset LCF Life Coach-opinnot tuli päätökseen syksyllä 2020.


Mukana onneksi kulkee iso ja monenkirjava kokemusreppu parinkymmenen vuoden ajalta sote-alalta, ja toki muutenkin elämästä.


Valmiitahan täällä elämässä ei taideta olla koskaan, niinpä minunkin matkani itsetuntemukseen jatkuu koko ajan. Uteliaisuus erilaisia asioita kohtaan taitaa olla yksi vahvuus tässä elämässä. Sen koen myös olevan suuri apu omassa tavassani kohdata muita ihmisiä ja elämää.


Minun taustaani voit käydä tutustumassa lisää Linkkari-profiilissani.


Lempeyden Sylissä

Valmennusta lempeydestä ja hyväksynnästä käsin.

hansu@lempeydensylissa.fi

+358 (0)50 5391 306

(Hansun Tupa Ky / 2500146-6)

Uutiskirje

Täältä pääset tilaamaan

Lempeyden Sylissä

Uutiskirjeen.

Kotisivut tehty © systeme.io -alustalle